Matkalla Suomen parhaaksi palveluyritykseksi.

Helsingin Seudun Puhelinluettelolla ja Keltaisilla Sivuilla® yhä enemmän käyttäjiä
24.07.2012

Fonectan Helsingin Seudun Puhelinluettelon ja Keltaisten Sivujen® viikkokäyttäjämäärä on tuoreimman tutkimuksen mukaan vuodesta 2010 kasvanut 26 prosenttia. TNS Gallupin tekemä tutkimus kertoo, että Fonectan Helsingin Seudun Puhelinluetteloa ja Keltaisia Sivuja hyödyntää 92 000 käyttäjää viikossa.
- Kuluttajien ja yritysten toiveena on vuosien ajan ollut, että alueella ilmestyisi vain yksi Puhelinluettelo ja Keltaiset Sivut -tietopaketti. Nyt kun olemme tämän toiveen pystyneet täyttämään, ovat käyttäjät palkinneet sen huomattavalla käytön kasvulla. Puhelinluettelo ja Keltaiset Sivut® on kestävä ja tasa-arvoisuutta edustava osa nykyaikaista mediavalikoimaa, kertoo Fonectan liiketoimintajohtaja Ari Hallikas.

Fonectan Puhelinluetteloa ja Keltaisia Sivuja on uudistettu jatkuvasti, esimerkiksi kartastoja parannettu ja Keltaisten Sivujen sisältöä laajennettu. Uutta on luvassa myös jatkossa.

- Haluamme edelleen kuunnella ja palvella käyttäjiä sekä yrityksiä yhä paremmin. Vuoden 2013 luettelon suunnittelu on juuri meneillään, ja kerromme tulevista uudistuksista tarkemmin, kun saamme kuluttajille ja yrityksille tehdyn konseptitutkimusten tulokset analysoitua, Hallikas lupaa.

Lisätietoja:
Fonecta Oy, liiketoimintajohtaja Ari Hallikas, puh. 0400 906 185, etunimi.sukunimi@fonecta.com